Villa Schildt

Luin varmaan 15-vuotiaana ensimmäistä kertaa Göran Schildtin (1917 - 2009) kirjoja hänen purjehduksistaan Välimerellä ja myös asumisesta Leroksen saarella Kreikassa. Vaikken silloin enkä nytkään ymmärrä purjehduksesta mitään, Schildt osasi kirjoittaa niin kiehtovasti, että kirjat tempaisivat tällaisen maakravunkin vastuttamattomasti mukaansa!


Jo viime kesänä minulle valkeni, että Schildt asui myös Tammisaaressa ja että siellä on edelleen Christine ja Göran Schildtin säätiön Villa Schildt, jossa järjestetään kesäisin teemanäyttelyitä ja muuta ohjelmaa. Silloin yritin osua Villa Schildtiin, mutta en löytänyt sinne. Enkä meinannut onnistua tänäkään kesänä - nyt en ymmärrä miten paikan löytäminen oli muka niin hankalaa...


Tämän kesän näyttely oli Leros - saaremme Välimeressä. Näyttelyssä oli valokuvia Leroksesta ja lisäksi rekonstruktiot Schildtin Daphne-veneen kajuutasta ja heidän talostaan Leroksella.


Näyttelyssä oli myös paljon esineistöä talosta ja kreikkalaisia käsitöitä. Ja jopa Daphnen jolla.




Näyttely oli aika pieni, mutta ah niin ihana, kuin olisin ollut Kreikassa! Ja olin innoissani, että näin pääsin kokemaan uudestaan hänen kirjojensa tunnelman.


Yhdessä huoneessa oli myös näytillä Alexander Wikströmin ikoneita, sekin veti minua Villa Schildtiin juuri nyt.




Oma ikonimaalaukseni on ollut pysähdyksissä muutaman uoden, mutta nyt aion taas jatkaa sitä. Ehkä joskus näytän täällä, mitä olen saanut aikaiseksi, mutta en lupaa mitään varmaa... Ikonimaalaus on vaativaa - jopa vaikeaa - ja hidasta, mutta niin antoisaa myös!

Tarunhohtoinen työväen kaupunginosa, osa II

Amurissa on 1930-luvun leipomo, jossa työt alkoivat aamuyöstä uuninlämmityksellä. Sillä aikaa kun uuni lämpeni, tehtiin ruisleipä-, rievä- (eli ohrahiivaleipä-) ja pullataikinat ja leivottiin. Uuni puhdistettiin varrellisella vihdalla ja sitten paistettiin leipomukset tukahduttavassa kuumuudessa.


Iso taikina-astia oli joka-aamuisessa käytössä, pikkuleipämuotit vähän harvemmin, vaikka toki leipomosta piti saada myös fiinimpää tarjottavaa. Minä kävin museokierroksen päätteeksi virkistäytymässä Kahvila Amurin Helmessä ja ostin tietysti rieviä mukaan - ei kai "Rieväkylästä" voi ilman rieviä lähteä!




Tampereen radio perustettiin 1926 ja sen jälkeen amurilaisetkin alkoivat hankkia radiovastaanottimia kellä siihen oli varaa.


Jos talon muilla asukkailla ei ollut radiota, saatettiin avata ikkuna ja soittaa siitä radiota muille.




Vihtori oli nuoruudessaan puuvillatehtaan kutoja, mutta perinnön saatuaan hän jäi pois tehtaasta ja teki vain tilapäistöitä. Ajan mittaan Vihtorin terveys heikkeni ja hän jättikin lopulta talonhoidon pojalleen Kaarlolle. Viimeiset vuotensa Vihtori asusteli vaimonsa Amandan kanssa talonsa peräkamarissa.


Osuusliike Voiman myymälä oli myymälänhoitajan, 52-vuotiaan Martan valtakuntaa. Myymälä oli tyypillinen korttelikauppa, jossa oli erikseen sekatavarapuoli sekä maito- ja leipäpuoli.


Tavallisilla työläisillä ei ollut puhelimia, mutta jos oli pakko soittaa, sen voi tehdä kaupasta. Mutta vain lähipuhelut, kauemmas asiat hoidettiin kirjeitse.


Laita raha lippaaseen!

Tarunhohtoinen työväen kaupunginosa, osa I

Tästä aukeaa ikkuna tarunhohtoiseen Amuriin, työläismuseokortteliin Tampereella. Se on ollut käyntilistallani jo pitkään ja kesälomalla vihdoin kävin siellä. Ja tykkäsin!


Tampere jaettiin neljään kaupunginosaan 1870-luvun tienoilla, aikana, jolloin Venäjän hallitus houkutteli eurooppalaisia uudisasukkaita Amurinmaan maakuntaan Itä-Siperiaan. Nälkäänäkevästä Suomestakin lähti sinne joukko ihmisiä ja siksi Amurinmaa alkoi tuntua suomalaisista kaukaiselta satumaalta. Pienempi uudisasuttamistouhu koettiin Tampereella keskustasta uusimpaan eli neljänteen kaupunginosaan. Niinpä kaupunginosa sai nimekseen Amurinmaa eli Amuri, joka jäi alueen nimeksi senkin jälkeen kun oikean Amurin houkutus oli ohi.



Tyypillinen amurilainen asumismuoto oli yhteiskeittiö; keskellä olevan keittiön ympärillä neljä huonetta, joissa jokaisessa monta monituista asukasta. Museossa jokaisen huoneen ovessa on kerrottu kivasti huoneen asukkaista:


Neljän nuoren naisen - Olga, Maria, Josefina ja Emilia - huone on karu, mutta vuodevaatteet puhtaat ja raikkaat, sillä syksyisin Amurin kamareissa suursiivottiin. Sänkyihin vaihdettiin oljet ja tyynyt täytettiin uusilla ruo´onpäillä.


Vuosisadanvaihteen lähestyessä muurareilla näyttää menneen hyvin tehtaassa työskenteleviin naisiin verrattuna; Oskarin ja Annan perheen huoneessa on kukkatapetitkin. Pojat Matti ja Jalmari olivat töissä rakennuksella ja Matti kävi työväenopistossa luvunlaskun alkeiskurssia.



Varakkaan Lydian ja Setin perhe asusti kahden huoneen asunnossa, sillä Set oli Dunderbergin konepajan seppä. Tuolloin konepajan työntekijöiden päiväpalkka oli noin 4,30 markkaa. Maitolitra maksoi 19 penniä, pöytävoi melkein kolme markkaa kilo ja naudanpaisti markan kilo. (Ja tuollaisen sivustavedettävän minäkin haluaisin!)



40 vuotta palvelijattarena työskennellyt Matilda piti sievän huoneensa puhtaana ja järjestyksessä. Huonetta koristavat Matildan palveluspaikoistaan saamat koriste-esineet. Vapaa-aikanaan Matilda kävi Pelastusarmeijan hartaustilaisuuksissa.